Töihin mars

9. kesäkuuta 2016
Niin siinä kävi että tällekin kesälle sain töitä! Tämä tarkoittaa siis sitä, että muutto Helsinkiin kesän ajaksi on ihan muutaman päivän kuluttua kun työt alkaa jo ens maanantaina. Tarkalleen ottaen oon töissä siellä elokuun puoleen väliin saakka. Työ on itsenäistä hoitotyötä vanhusten ja mielenterveysasiakkaiden parissa. Raskautta ajatellen oon siis töissä noin 30:lle raskausviikolle saakka. Kävin kahdessa työhaastattelussa ja yhteen en mennyt kutsusta huolimatta, ja tämä paikka minkä sain oli neljäs vaihtoehto jonka otin vastaan. Olisin saanut myös viidennestä paikasta keikkatyötä, mutta tietenkin otin vastaan pidemmän ajan työn, joka oli mulle ajallisesti paras vaihtoehto. Ja turhaan mietin niitä pikaisesti ja "huonosti" tehtyjä hakemuksia kun sain siitä kehuja! :-D Työt loppuu just siihen saumaan, että jos pääsisin jonnekin kouluun niin kerkeän lomailla tasan viikon ja matkustaa takaisin kotiin siinä välissä.

1. Lähdössä kotiin Helsingistä. Kohta siellä taas! 2. Peruukki testailun part 1: eieiei, liian blondit ei sovi mulle. 3. Oli mukava palata kotiin auringonpaisteeseen ja helteeseen. 4. Vielä kun piti lukea pääsykokeisiin... 1.7 tuloksia odotellessa!



Alue missä mun työt sijaitsee on täysin tuntematon ja liikun siellä pyörällä. Helsinki on nyt enemmän tuttu mitä viime kesänä, mutta kyllä sielläkin täytyy vielä reittiopasta ahkerasti käyttää. Majailen poikaystävän luona, joka mielellään mut sinne ottaa vastaan. Jotta saisin jotain aktiviteetteja sinne töiden lisäksi, niin oon ajatellut esim. kuntosalia (irtisanoin edellisen jäsenyyden joten edullisista saleista saa vinkata!) ,mutta aijon kuunnella myös omaa jaksamista sillä työkin pyöräilyetappeineen sisältää liikkumista. Vuorotyö sisältää myös viikonlopputöitä ja varalla oloa, joten tosissaan täytyy miettiä omaa jaksamista, joka jo viime kesän töissä ilman raskautta oli ajoittain vähissä. Myös mahdolliset helteet vaikuttaa asiaan. Jännityksellä ja innolla odotan millainen paikka on vastassa ja tietysti toivon että se olisi mukava! Nyt täytyykin ruveta järjestelemään "työreissua" ja levätä tämä loppuviikko. Neuvola-ajat saan siirrettyä kesän ajaksi Helsinkiin ja toivotaan että rakenneultrassakin on mahdollista käydä siellä sillä jatkuva 600 km edestakaisin reissaaminen käy kalliiksi.
 1. Peruukki testailun part 2: Parempi kuin aivan blondi. 2. Testailun part 3: Mahonkisen ruskea..   3. Part 4: On ainakin tuuhea rölli! 4. Part 5: Tästä lyhyestä tykkäsin ylivoimaisesti eniten! Ehkä pitäisi leikata tukka? ;D






Kesäsuunnitelmat tulee jonkin verran muuttumaan muuton ja töiden vuoksi, mutta toivottavasti Helsingissä keksin kaikkea kivaa. Blogissa pyrin pitämään hyvän päivitystahdin töistä huolimatta, mutta varmasti ne vähän vaikuttaa postailuun. Loppupeleissä kyllä positiivinen uutinen, ettei pitäis tulla ainakaan tekemisen puutetta kesälle! :-) Pääkaupunkiseudulla asuvilta kuulisin mielellään kesätekemisvinkkejä Helsingistä ja lähistöltä sekä must-juttuja mitä kannattaa kesällä tehdä siellä! Ja pääkaupunkiseudulla asuvia blogituttuja mielellään näkisin jossain vaiheessa, mutta myös tampereelle varmasti jossain vaiheessa eksyn. :-)

1. Paras hampurilaispaikka ehdottomasti Rolls ja niiden ihanat dipit ja rapeat ranskikset ♥  2. XXL ja subi tuli mun naapuriin. Nyt sieltä löytyy jo kaikki tarpeelliset liikkeet ja muut. Vielä metsä lenkkeilyä varten niin ois perfect. 3. Kesän värit ja vihreys yllättää joka kesä. 4. En ollut koskaans syönyt Arnoldsin munkkia ja onneks söin! Melko halpaakin.

Kuvituksena toimi aiheeseen kuulumattomasti viime viikkojen ja päivien puhelinkuvat. Nyt alan suunnittelemaan mitä tarvin matkaan jne. Toivottakaa mulle onnea töihin ja muuttoon mua jännittää jo nyt! Jännitettäkö te jo monta päivää aijemmin?
4 kommenttia on "Töihin mars"
  1. Mä oon tosi huono "toimimaan matkaoppaana", mutta joitain kivoja paikkoja Helsingistä löytyy. Suosittelen ainakin visiittiä Suomenlinnaan, siellä on kiva kierrellä kesäisin tai käydä vaikka piknikillä. Myös Suomenlinnan viereisistä saarista osa on nykyisin avoinna vierailijoille, jos kiinnostaa ja esimerkiksi Lonnan saarella on elokuussa jotkut ihan kivalta vaikuttavat festarit. Kauppatorikin kannattaa tsekata, siellä on ihan mahtavat marjavalikoimat yleensä kesäisin ja muistaakseni sieltä saa myös hyviä muikkuja ja lihapiirakoita. Lisäksi Helsingissä on kesäisin aika paljon ilmaisia puistojumppia ja -joogaa, joten jos vointi sallii, niin suosittelen ehdottomasti testaamaan. Sit jos tykkäät käydä juhlimassa (voihan sitä ilman alkoholiakin), niin ainakin Hernesaaren rannassa sijaitseva Mattolaituri on ihana paikka. Siellä lähellä on myös Löyly, jonne tosin pitää varata käsittääkseni liput etukäteen. Mulla ei nyt tuu mitään muuta mieleen, mutta tässä oli joitain vinkkejä. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suomenlinnassa mun täytyikin käydä jo viime kesänä, mutten sitten päässytkään! Sinne siis. Ja kauppatorilla en oo käynyt, sielläkin vois käydä, marjat kelpaa aina. Ja haha tuo ois hauska idea, en oo missään puistojumpassakaan ennen käynyt, mitä nyt vierestä katsonut. Se hernesaari ei ole ainakaan kaukana, joten siellä varmasti jossain vaiheessa tulee käytyä! Tässähän oli hyvin vinkkejä, kiitos niistä! :-)

      Poista
  2. Ilmottele heti ku saat ne työvuorot! :-) Käydään siellä Roihuvuoren kirsikkapuistossa! <3

    VastaaPoista