Image Slider

Kesäsuunnitelmia

17. kesäkuuta 2017
Millaisia suunnitelmia mulla on tälle kesälle? Oon halunnut jo muutaman viikon tehdä tällaisen summer bucket list tyylisen postauksen tämän kesän suunnitelmista. En ole mitenkään tarkkaan suunnitellut tekemisiä kesälle, mutta voisin tässä käydä läpi joitain mielenpäällä olevia juttuja. Jutut ei ole mitenkään järjestykseen laitettu.

Helsingissä viime kesänä. Raskausviikkoa en muista, mutta reilusti yli puolenvälin. Ikävä tuota aikaa.
Kaverit 

Koska kesällä on tulossa jo yksi isompi reissu, niin varaa ei hirveästi ole reissata Suomen sisällä esim. Helsinkiin tai muualle. Mua se ei kyllä hirveästi haittaa, koska oon viime vuodet saanut käydä reissuilla suomen sisällä. Olisin halunnut kyllä käydä kaverin luona Tampereella tytön kanssa, mutta onneksi kaveri poppoineen tulee sentään Ouluun! Olisi kiva myös kaiken vauva-arjen kiireen keskellä keretä nähdä kavereita ennen vielä kiireisempää syksyä.


Rentoutuminen ja tytön kanssa ajanvietto

Nyt kesällä haluan varmaan eniten rentoutua ja levätä ennen syksyn koulun (ja tytön hoidon) alkua. Haluan myös viettää hänen kanssaan aikaa paaaljon, kun syksyllä tyttö on jo hoidossa. Onneksi aloitetaan toivottavasti kevyesti ja mahdollisimman tyttöä kuunnellen. Toivotaan että kaikki kuitenkin sujuu hyvin, vaikka hoitoonlaitto välillä ikävältä tuntuukin jo ennakkoon.


Ensimmäistä kertaa kesällä vauvan kanssa...

- Uimarannalla DONE
- Piknikillä
- Tivolissa DONE
- Puistossa DONE

Yleensäkin tosi monta asiaa on mitä tyttö ei ole vielä tehnyt yhtäkään kertaa, ja varsinkin kesällä tekemistä keksii varmasti enemmän mitä talvisin. Toki näitä jo tehtyjä asioita voi tehdä uudestaan. Näitä siis luvassa rennolla mielellä. Ite haluan ainakin testata joku kerta uutta kiipeilypuistoa täällä kotikaupungissa.


Perheen kanssa hengailu


Mulle on aina ollut tärkeä oma perhe. Parasta on yökyläilyt siskojen luona. Nyt oma tyttö on päässyt yökyläilyihin matkaan ja tottunut niihin jo pienestä pitäen, joten ongelmia se ei ole teettäny. Hoitolaukku ja rattaat kasaan ja eiku menoksi.


Espanjan reissu

Lähden siskon, hänen tytön, sekä hyvän kaverin ja tietysti oman tytön kanssa heinäkuussa Espanjan aurinkoon Menorcalle. Meitä odottaa siellä All inclusive hotelli ja 7 päivää lämpöä ja aurinkoa. Reissu varattiin jo tammikuussa, ja sieltä asti oon säästänyt rahaa reissuun. Vielä on joitain valmisteluja matkaa varten tehtävänä, mutta voiton puolella ollaan. Reissu on ensimmäinen tytölle ja se vähän jännittää, mutta eiköhän me selvitä hyvin! Kuvaan reissulta ainakin joiltain päiviltä myös videota.

Tässä asioita, mitä mulle ekaksi tuli mieleen ja jotta ei listasta tule älyttömän pitkää. En myöskään ole tehnyt mitään älytöntä to do- suorituslistaa kesälle, koska tärkeintä on levätä ja viettää aikaa tytön kanssa ja kerätä voimia syksyyn. Oon aina vähän ollut sellainen että täytyy tehdä hirveästi kaikkea, mutta nyt tällaiset suunnitelmat tuntuu parhaalta ja näillä mennään. Rennosti ja huolettomasti.

PS. Tilasin uuden kameran lähinnä videoita varten (koska nykyisessä kamerassa kuuluu joku outo sivuääni tosi kovaa puheen päälle ja se ei muutenkaan ole paras videokuvaamista varten.. ja en loputtomiin halua kuvata puhelimella) joten ainakin suunnitelmissa olisi kuvailla jatkossa ahkerammin videoita. Onko ehdotuksia aiheille? Nyt iltapala loppuun ja nukkumaan. Öitä sinne teille! 😘

7 kuukautta

13. kesäkuuta 2017

Joka kerta kun aloitan tällaisen kuukausikatsauksen kirjoittamisen, niin tekisi vaan mieli kirjoittaa tähän kuinka ihana, söpö, suloinen, maailman rakkain ja ihanin tyttö on, mutta koitan keksiä jotain vähän kattavampaa. En näe ite tarpeelliseksi kirjoittaa tytön tarkkoja painoja tai pituuksia, vaan mielummin keskityn muuhun. Myös esimerkiks paljon lukee blogeista kehityspostauksia, jossa kerrotaan oman vauvan oppimista asioista. Ja täähän siis on ihanaa, on varmasti kiva lueskella myöhemmin milloin on opittu mitäkin, mutta löytyy myös niitä ihmisiä jotka vertailee oman vauvansa taitoja blogien vauvojen taitoihin, sillä googlettaessa (esim "vauva 4 kuukautta") pomppaa keskustelupalstojen lisäksi blogien kehityspostaukset ensimmäisenä esiin. Ja tää äitien vertailu on tosi raadollista yleensäkin äitien keskuudessa, eikä pelkästään kuka oppii mitäkin ensin -vertailussa. Lapsettomat saattaa nauraa jos eksyisi keskustelupalstoille tai facebook- ryhmiin näitä lukemaan, mutta täyttä totta se on. Meni itelläkin alkuun tovi ymmärtää, miten toisia voikaan kiinnostaa niin paljon naapurin vauvan kehitys. Ite oon suosiolla jättänyt ne ryhmät aktiivisimmille kävijöille ja keskittynyt sen sijaan omaan vauvaan ja sen kanssa seurusteluun. 😉



Kuitenkin sen voin sanoa, että täällä kehitytään hyvin ja opitut asiat kirjataan facebookin sijasta vauvakirjaan muistia myöhemmin virkistämään. Liikkeellä tyttö on jatkuvasti ja välillä vaipanvaihto on yhtä uudelleentoistoa kun toinen kerkeää kääntyä karkuun mua kesken touhun. Oon muurannut tytön leikkialustan (eli 160 senttisen sängyn petauspatjan) tyynyillä ja peitoilla, jotta hän ei pääsisi käsiksi pistorasiaan tai löytyisi aina keskeltä olohuoneen kovaa lattiaa. Liikkuminen ja uusien asioiden oppiminen on ehkä pikkasen vaikuttanut myös yöuniin ja tuonut nukahtamiseen yöllä ja päivällä viivettä. Ennen nukahdettiin 5-15 minuutissa, mutta nykyään tytöllä on sängyssä muutakin kivempaa tekemistä, kuten kääntyily ja verhojen heiluttelu. Tytön täytyy myös jo nukahdettua herätä tarkistamaan onko äiti karannut viereltä, ja tää onnistuu parhaiten sylkemällä tutti pois, jota ilman ei nukahdeta uudestaan. Mutta tiedän, että esimerkiks just nää nukkumishommat saattaa väliaikaisesti tuottaa hankaluuksia tässä iässä, kun tyttö oppii niin hirveästi uutta lyhyessä ajassa ja päivän touhut pyörii mielessä. Edelleen stressaan omalla tavallaan tulevaa syksyä, koska tyttö lähtee hoitoon silloin ja mä lähden kouluun. Vaikka olen kaikilta kuullut, että se varmasti menee hyvin, niin silti se eka kerta kaikessa aina jännittää. Jännittää myös se, miten saan vauva-arjen ja opiskelun yhdistettyä, mutta se on sen hetken juttu sitten. Nyt nautitaan vielä kesästä ja lämpimistä päivistä ja rentoudutaan. Heinäkuussa meillä on tulossa Espanjan reissu (tietysti tyttö mukana) jota odotellaan jo kovasti!

Nyt hyvät yöt teille! 😘